Työelämä ei ole rikki, se on rakennettu eri sukupolville

“Nuoret ei jaksa.”
“Ennen tehtiin töitä eikä valitettu.”
“Nykytyöelämä on kylmä ja kohtuuton.”

Kuulostaako tutulta? Työelämäkeskustelussa törmätään usein sukupolviin kuin ne olisivat joukkueita vastakkain. X vastaan Y vastaan Z. Todellisuudessa kyse ei ole laiskuudesta, vaativuudesta tai “väärästä asenteesta”,  vaan eri aikakausista, joissa käsitys työstä on rakentunut. Kun tätä ei ymmärretä, syntyy kitkaa. Kun ymmärretään, syntyy kohtaamista.

Sukupolvi X: työ on vastuu

Sukupolvi X on kasvanut maailmaan, jossa työ on ollut ennen kaikkea velvollisuus. Työpaikka toi turvaa, jatkuvuutta ja arvostusta, eikä sitä kevyin perustein vaihdettu.

Sitoutuminen tarkoitti paikalle jäämistä, vaikeuksien sietämistä ja työn tekemistä silloinkin, kun se ei tuntunut hyvältä. Hierarkiat olivat selkeitä ja johtaja johti. Moni X-sukupolveen kuuluva on oppinut ajattelemaan:

“Teen työni hyvin. Se riittää.”
“Kyllä tästä selvitään.”

Ja usein se todella on riittänyt, järjestelmä vain odotti sitä.

Sukupolvi Y: työltä pitää saada merkitystä

Millenniaalit astuivat työelämään maailmassa, jossa lupaus “tee kovasti töitä ja kaikki järjestyy” alkoi rakoilla. Siksi työn merkitys, arvot ja kehittyminen nousivat keskiöön. Sukupolvi Y kysyy:

”Miksi tätä tehdään näin?”
”Miten voisin kehittyä?”
“Voitaisiinko tästä puhua?”
”Voisiko työn ja muun elämän saada tasapainoon?”

Työ ei ole vain suorittamista, vaan myös identiteetin ja arvojen jatke. Johtajalta odotetaan dialogia, palautetta ja inhimillisyyttä, ei vain käskyjä ylhäältä alas.

Sukupolvi Z: työ on osa elämää, ei koko elämä

Sukupolvi Z ei kapinoi, se priorisoi.

Heille psykologinen turvallisuus, joustavuus ja mahdollisuus olla oma itsensä eivät ole etuja, vaan perusvaatimuksia. Työ ei määritä ihmisarvoa, eikä jaksamista olla valmiita uhraamaan rakenteiden vuoksi, jotka eivät tunnu inhimillisiltä. Z-sukupolven hiljainen mutta voimakas viesti on usein:

“Jos tämä ei ole kestävää, en jää.”
“Miksi tätä ylipäätään tehdään näin?”

Ja tämä ei ole uhka, se on palaute järjestelmälle.

Missä työelämä oikeasti tökkii?

Ongelma ei ole sukupolvissa.
Ongelma on työelämässä, joka olettaa yhä, että yksi malli sopii kaikille.

  • X kokee, että nuoret eivät sitoudu
  • Y uupuu jatkuvaan tasapainoiluun
  • Z kieltäytyy rakenteista, jotka eivät huomioi ihmistä

kyse ei ole asenteista, vaan siitä, että työelämä on rakennettu eri aikoina eri oletuksilla.

Mitä työelämä tarvitsee nyt?

Työelämä ei tarvitse sukupolvisotia. Se tarvitsee kohtaamiskykyä eli

  • halua ymmärtää, mistä toisen odotukset syntyvät
  • rakenteita, jotka joustavat ihmisten mukaan, ei toisinpäin
  • johtamista, joka mahdollistaa erilaiset tavat tehdä työtä
  • psykologista turvallisuutta kaikille sukupolville

Työelämä ei muutu pakottamalla ihmisiä sopeutumaan.
Se muuttuu, kun rakenteet alkavat palvella ihmisiä.

Yhteenveto

Työelämä ei ole rikki. Se on vain rakennettu maailmaan, jota ei enää ole.

Kun ymmärrämme sukupolvien erot, emme menetä mitään, päinvastoin. Saamme käyttöön kokemuksen, merkityksen ja rohkeuden rakentaa työelämää, jossa jokainen voi olla mukana omana itsenään.

Ja se on tulevaisuuden työelämää. Ymmärtäen 💛

Monimuotoisuus työelämässä, uhka vai pääomaa?