Neurokirjon nuori ei pelkää työtä
Neurokirjon nuori ei usein pelkää työtä, vaan väärinymmärrystä, kuormitusta ja joustamattomia rakenteita. Való Mind & Health Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Piia Raidén pohtii, miten työelämästä voidaan rakentaa paikka, jossa erilaiset tavat ajatella, oppia ja toimia tunnistetaan ajoissa ja nähdään vahvuuksina.
Piia Raidén: mitä nuoret miettivät työelämästä?
“Työelämän ei pitäisi olla testi siitä, kuka jaksaa parhaiten peittää kuormituksensa.”
— Piia Raidén, Való Mind & Health Oy
Sen pitäisi olla paikka, jossa erilaiset tavat ajatella, oppia ja toimia tunnistetaan ajoissa ja otetaan käyttöön vahvuuksina.
Való Mind & Health Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Piia Raidén on käynyt useita keskusteluja nuorten kanssa, joilla on neurodiagnooseja. Yhdessä on mietitty työelämän polkuja, jaksamista ja niitä pelkoja, joita työelämään liittyy. Pinnalle nousee toistuvasti samoja kysymyksiä:
- Onko minun järkevää kertoa työpaikalla tai rekrytoinnissa omasta diagnoosistani, ja kenelle?
- Miten voin pyytää työpaikalla joustoa niihin asioihin, joiden tiedän kuormittavan minua liikaa, ilman huolta leimautumisesta tai siitä, että minut tulkitaan laiskaksi?
- Onko minusta työelämään, jos minusta tuntuu, että tulen jatkuvasti väärinymmärretyksi?
Valóssa kohtaamme nuoria, jotka eivät pelkää tekemistä, vastuuta tai oppimista. Moni pelkää enemmän sitä, että tulee väärinymmärretyksi jo ennen kuin ehtii näyttää, mihin pystyy.
Nuorten kysymyksissä ei kuulu haluttomuus tehdä työtä. Niissä kuuluu halu onnistua, kuulua joukkoon ja löytää oma paikka ilman, että joutuu koko ajan selittämään itseään.
Työelämän ei pitäisi olla testi siitä, kuka jaksaa parhaiten peittää kuormituksensa. Sen pitäisi olla paikka, jossa erilaiset tavat ajatella, oppia ja toimia tunnistetaan ajoissa ja otetaan käyttöön vahvuuksina.
Tutkimus vahvistaa sen, minkä moni nuori kertoo omin sanoin
Tutkimusten mukaan neurokirjon henkilöt kohtaavat työelämässä muita enemmän esteitä sekä työllistymisessä että työssä pysymisessä. Haasteet eivät liity vain yksilön taitoihin, motivaatioon tai osaamiseen, vaan myös siihen, miten työ, rekrytointi, perehdytys ja johtaminen on rakennettu.
Neurokirjon henkilöiden työurat eivät aina sovi perinteiseen ajatukseen suoraviivaisesta urapolusta. Niihin voi liittyä katkoksia, uupumusta, epävarmuutta ja tuen tarpeiden tunnistamisen vaikeutta. Keskeinen havainto monessa keskustelussa ja tutkimuksessa on sama: vastuu mukautumisesta jää liian usein yksilölle.
Nuori ei välttämättä saa tukea, koska ympäristö ei tunnista tuen tarvetta. Tai koska nuori ei itse vielä osaa sanoittaa, mitä tarvitsee onnistuakseen.
Samaan aikaan nuorten työelämän kuormitus näkyy laajemminkin. Työolotutkimuksen mukaan nuorten työntekijöiden psyykkiset oireet, kuten keskittymisvaikeudet, univaikeudet ja työuupumus, ovat yleistyneet. Kun tähän yhdistyy neurokirjon nuoren kokemus väärinymmärretyksi tulemisesta, kynnys työelämään voi kasvaa kohtuuttoman suureksi.
THL:n selvityksen mukaan neurokirjon lasten, nuorten ja perheiden palveluissa on merkittävää vaihtelua hyvinvointialueiden välillä. Moni neurokirjon nuori voi jäädä palveluiden väliinputoajaksi jo ennen kuin hän edes ehtii kunnolla työelämään.
Kolme kysymystä, jotka eivät ole vain yksilön ongelmia
“Kerronko diagnoosistani?”
Nuori miettii, voiko avoimuus auttaa vai sulkeeko se ovia jo ennen kuin niitä on kunnolla avattu.
Tämä ei ole turha pelko. Neurokirjoon liittyy edelleen ennakkoluuloja rekrytoinnissa ja työyhteisöissä. Diagnoosi voi herättää oletuksia ihmisen työkyvystä, sosiaalisuudesta, keskittymiskyvystä tai joustavuudesta — vaikka todellisuudessa jokainen ihminen on yksilö.
Samaan aikaan diagnoosista kertominen voi avata mahdollisuuden tarvittavaan tukeen. Se voi auttaa työyhteisöä ymmärtämään, millaiset rakenteet, ohjeet tai työskentelytavat tukevat onnistumista.
Yksinkertaista vastausta ei ole. Mutta kysymys itsessään kertoo paljon. Nuori kantaa vastuuta asiasta, jonka pitäisi olla myös organisaation vastuulla.
Työpaikan ilmapiirin pitäisi olla sellainen, että tuen tarpeista voi puhua ilman pelkoa leimautumisesta.
“Miten pyydän joustoa?”
Moni neurokirjon nuori ei kaipaa erityiskohtelua. Moni kaipaa sitä, että työssä olisi mahdollista onnistua ilman jatkuvaa ylikuormitusta.
Selkeämpi ohjeistus. Rauhallisempi perehdytys. Ennakoitavuus. Mahdollisuus kysyä. Työtehtävien pilkkominen. Aistikuormituksen huomioiminen.
Nämä eivät ole luksusta. Ne voivat olla työkyvyn ehto.
Tutkimus neurodiversiteetistä työelämässä nostaa esiin, että työn mukautukset, selkeä viestintä, strukturoidut tehtävät ja kuormituksen vähentäminen voivat tukea neurokirjon henkilöiden työssä selviytymistä ja hyvinvointia.
Kyse ei ole siitä, että rimaa lasketaan. Kyse on siitä, että esteitä poistetaan.
Ja aika usein samat asiat, jotka auttavat neurokirjon nuorta, auttavat myös muita. Selkeä johtaminen harvemmin pilaa kenenkään päivän. Shokkiuutinen, tiedän.
“Olenko tarpeeksi?”
Kun nuori kokee tulevansa jatkuvasti väärinymmärretyksi, se kuluttaa.
Moni neurokirjon nuori oppii jo varhain tarkkailemaan itseään: puhuinko liikaa, kysyinkö väärin, olinko liian hidas, liian nopea, liian suora, liian hiljainen, liian herkkä, liian paljon?
Tätä kutsutaan usein maskaamiseksi. Neurokirjon henkilö voi oppia peittämään omaa tapaansa toimia, jotta sopisi paremmin ympäristön odotuksiin. Ulospäin kaikki voi näyttää sujuvalta, mutta sisällä kuormitus kasvaa.
Maskaaminen voi auttaa hetkellisesti selviytymään, mutta pitkällä aikavälillä se voi lisätä uupumusta, ahdistusta ja kokemusta siitä, ettei oma itsenä riitä.
Jos nuori ei koe mahtuvansa työelämään, meidän on uskallettava katsoa myös työelämän rakenteita. Ei vain nuoren valmiuksia.
Mitä työelämässä tarvitaan?
Nuori ei tule työelämään vain Z-sukupolven edustajana tai diagnoosin kautta. Hän tulee ihmisenä, joka yrittää löytää paikkansa maailmassa, jossa paineita, epävarmuutta ja kuormitusta on paljon.
Siksi meidän pitäisi kysyä vähemmän: Miten nuoret saadaan sopeutumaan työelämään? Ja enemmän: Millaiseksi työelämä rakennetaan, jotta nuoret eivät pala loppuun jo matkalla sisään?
Neuroinklusiivinen työelämä ei tarkoita poikkeuksia tai erityiskohtelua. Se tarkoittaa rakenteita, jotka toimivat useammalle ihmiselle, esimerkiki:
- selkeää viestintää
- ennakoitavaa perehdytystä
- psykologista turvallisuutta
- mahdollisuutta kysyä ilman häpeää
- työn mukautuksia silloin, kun ne tukevat työkykyä
- johtamista, joka näkee ihmisen diagnoosin takaa
Való on sun puolella.
Lue myös Valókeilasta
- Työelämä ja sukupolvet X, Y, Z
- Monimuotoisuus työelämässä – trendi vai tulevaisuuden pääoma?
- YPAI25-tutkimus ja monimuotoisuus
Lähteet
- Doyle, N. (2020). Neurodiversity at work: a biopsychosocial model and the impact on working adults. British Medical Bulletin.
Lue artikkeli - Leskelä, R-M. (2023). Neurokirjon lasten ja nuorten palvelut hyvinvointialueilla: katsaus kehittämiseen syksyllä 2023. THL / Julkari.
Lue THL:n julkaisu Julkarissa - Lundman, R. (2024). Kohti neuromoninaisempaa kaupunkia: lähtökohtia yhdenvertaisemmalle ja neuroesteettömälle kaupunkisuunnittelulle. Terra.
Lue artikkeli - Tilastokeskus. Työolot 2023.
Tutustu Työolot-tilastoon - KT. (2024). Työolotutkimus: suomalaiset työolot kansainvälistä kärkitasoa.
Lue KT:n kooste - THL. Työelämäosallisuus / Iisisti töihin -opas.
Tutustu THL:n oppaaseen
Valón Oma Väylä -kuntoutus tukee neurokirjon nuoria
Valón Oma Väylä -kuntoutus on Kelan rahoittama, 12 kuukautta kestävä kuntoutusohjelma 16–29-vuotiaille nuorille, joilla on ADHD- tai Asperger-diagnoosi.
Kuntoutuksessa tuetaan nuoren opiskelu- ja työelämävalmiuksia, arjenhallintaa ja sosiaalisia taitoja yksilöllisesti ja rinnalla kulkien.
Valóssa nuorta ei katsota vain diagnoosin, haasteen tai tuen tarpeen kautta. Meitä kiinnostaa koko ihminen: vahvuudet, arki, unelmat, kuormitus, rohkeus ja se oma tapa olla maailmassa.
